Yhteisöllisyys kunniaan

Tarvitsemme yhteisöllisyyttä – kenties enemmän kuin koskaan. Silti vaikuttaa siltä, ettemme aina ymmärtäisi sen merkitystä oman hyvin ja laajemman hyvinvointimme perusedellytyksenä.

Yhteisöllisyys on yksi perustarpeistamme, mutta sen eduista puhutaan edelleen aivan liian vähän. Lähes kaikki hyvinvointimme osaset ovat ihmissuhteista riippuvaisia. Elintason kasvusta huolimatta yksinäisyys ja sosiaalinen eristäytyneisyys ovat suuria ongelmia myös Suomessa. Koronaepidemiasta johtuva eristäytyminen on valitettavasti lisännyt kärsimystä etenkin nuorten keskuudessa, joiden elämä tavallisesti on sosiaalisesti aktiivista. Eristäytyneisyys näkyy myös monien aikuisten elämässä: kulutamme päivämme pendelöimiseen ja etätöihin, pakenemme kesäksi ihmisiä karkuun mökeillemme ja vaadimme asua opiskeluaikamme solujen sijaan yksiöissä.

Yhteisöllisyyden vahvistamisen pitäisi olla yhteinen tavoitteemme. Sitä voi edistää esimerkiksi järkevällä kaupunkisuunnittelulla, jossa ihmisille luodaan kohtaamispaikkoja ja tiloja kokoontua yhteen. Myös palvelujen tulisi tuoda ihmisiä yhteen, keskustojen ohella myös ulkotaajamissa. Alueilla, joissa toimivien peruspalvelujen ympärille rakentuva yhteisöllisyys on vahvaa, myös tonttien hinnat ovat tyypillisesti korkeammat. Fiskarsin kylä Uudellamaalla on tästä oivallinen esimerkki.

Myös yksilöllisillä valinnoilla on merkitystä yhteisöllisyyden vahvistamisessa. Sillä, millaisia arvoja kannattaa, mihin päätyy asumaan tai miten viettää aikaansa, on vaikutuksensa yhteisöllisyyden rakentumiseen ja sen kokemiseen. Perinteisen yhteisöllisyyden rinnalle on tullut myös niin sanottu some-yhteisöllisyys. Vilkuilemme puhelintamme alituiseen, kun voisimme seurustella kasvokkain ja olla aidosti läsnä perheellemme, ystävillemme ja läheisillemme. Tiesitkö, että jopa 70 prosenttia naisista pitää tutkimusten mukaan puhelinta haitaksi parisuhteelleen. Mahdammekohan kohta edes osata kommunikoida ilman teknologiaa?

Mikään ei korvaa yhdessä tekemisen ja kokemisen merkitystä. Kadottaessamme yhteyden toisiimme, heikennämme mahdollisuuksiamme edistää omaa ja yhteisömme onnellisuutta. Ilman koronaakin olemme maksamassa yksilökeskeisyydestämme kovaa hintaa. Lasku näkyy paitsi sosiaalisten ja mielenterveydellisten ongelmien lisääntymisenä myös luottamuksen rapautumisena ja arvojen koventumisena. Siinä missä meidän tulisi ymmärtää myös muiden kuin omaan lähipiiriimme kuuluvien ihmisten sekä luonnon hyvinvointitarpeita, olemme pääasiassa kiinnostuneita henkilökohtaisista päämääristämme.

Kun siis koronatilanne sen pian suonee, irtautukaamme teknologiasta ja sosiaalisesta mediasta. Menkäämme ja tutustukaamme kasvokkain toisiimme, naapureihimme, kanssavaltuutettuihimme, perheenjäseniimme. Ylläpitäkäämme yhteisöllisyyttä. Se kasvattaa tutkitusti keskinäistä luottamusta ja on parasta hyvinvointityötä, mitä voimme itsellemme ja suomalaiselle yhteiskunnalle tehdä.