Suhteemme työhön muututtava

Tampereen Piraattien puheenjohtaja Juho Karvisen kanssa Hämeen Sanomiin (8.10.2018.) laadittu mielipideteksti käsittelee työtä ja työnmäärää. Tulevaisuudessa on keskityttävä tekemään ennen kaikkea sellaista työtä, jolla on arvoa ja mielekkyyttä tekijälleen. Työn muuttuva luonne pakottaa meitä miettimään entistä tarekmmin, mitä työltä haluamme ja miten vähenevä työ voisi koitua lisääntyvän vapaa-ajan myötä iloksemme ja onneksemme.

Palkkatyötä arvostetaan liikaa. Filosofi Bertrand Russell vaati työnteon järjestelmällistä vähentämistä ja ehdotti neljän tunnin työpäivää. Taloustieteilijä John Maynard Keynes ennusti 1930-luvulla, että teknologia ja tuottavuuden kasvu lyhentäisivät työviikon 15-tuntiseksi. Tuottavuus kasvoi, mutta töitä tehdään edelleen lähes entiseen malliin. Miksi? Työnteon vähentämisellä voisi tutkitusti vähentää stressiä, torjua ilmastonmuutosta ja työhön perustuvaa eriarvoistumista, estää työperäisiä onnettomuuksia, huolehtia nykyistä paremmin sukupuolisen tasa-arvon toteutumisesta ja osallistaa ikääntyviä työelämään. Työn joustava jakaminen olisi sekin kannattavaa.

Työn liiallisella arvostuksella on toinenkin omituinen piirre. Yhä useammat johdon assistentit, lobbarit, puhelinmyyjät, yritysjuristit, keskijohdon edustajat ja muut vastaavat joutuvat teeskentelemään, että heidän työnsä on hyödyllistä ja merkityksellistä, vaikka nukkumaan mennessään aavistavatkin työnsä mielettömyyden. Mielettömyyden myöntäminen olisi kuitenkin psykologisesti ylivoimaista ilmapiirissä, jossa työntekoa pidetään velvollisuutena ja ihmisarvon määrittäjänä. Antropologi David Graeber kutsuu näitä osuvasti “hevonpaskaduuneiksi”, jotka ovat erityisesti pöhöttyneen yksityisen sektorin piirre. Omituisesti niistä usein myös maksetaan enemmän kuin vaikkapa siivoojan, opettajan tai hoitajan töistä.

Näin ei voi jatkua. Turha työ on psykologisesti raskasta ja kuormittaa ympäristöä. Tarvitaan uudenlaisia ratkaisuja työn ja toimeentulon järjestämiseksi niin, että tuottavuuden lisääntyminen hyödyttää kaikkia. Nyt hyödyt tuottavuuden kasvusta ovat valuneet lähinnä rikkaille. Tekoäly ja robotit tekevät tästä entistä ajankohtaisemman kysymyksen. Tilanne on mahdollista kääntää ihmiskunnan eduksi niin, että Russellin ja Keynesin visiot toteutuvat. Se kuitenkin vaatii, että palkkatyöstä vapaata aikaa aletaan arvostaa enemmän kuin näitä hevonpaskaduuneja. Se tarkoittaa esimerkiksi sosiaaliturvan vastikkeellisuudesta luopumista ja perustuloon siirtymistä. Se saattaa vaatia myös talouskasvuihanteen kyseenalaistamista.

Täystyöllisyyttä tärkeämpää on miettiä (vaikka sitten kiky-ajalla) yhtäältä sitä, millainen työ on aidosti arvokasta, ja toisaalta näin ollen myös sitä, mikä mielekkyys on ylläpitää sellaisia “ammatteja”, joiden arvo ponnistuksillemme tehdä maailmasta parempi on pyöreä nolla. Lopulta on myös syytä vastata kysymykseen, miten kallisarvoinen aikamme tässä elämässä oikein kannattaisi käyttää. Tehdään vähemmän ja fiksummin. Kulutetaan vähemmän ja fiksummin. Tehdään mielekkäämpiä asioita ja jaetaan enemmän.