Luottamus on politiikan elinehto

Politiikka lähtee ja palautuu luottamukseen kansalaisia, poliitikkoja – toinen toisiamme kohtaan. Luottamuksesta on pidettävä kiinni. Toisinaan sen puolesta on jopa taisteltava.

Politiikassa luottamus on keskeinen edellytys laadukkaalle ja tulokselliselle yhteistyölle. Menetetyn luottamuksen voi rakentaa uudelleen, mutta se vaatii nöyryyttä ja virheiden myöntämistä – sekä niistä oppimista.

Kahden vuoden kuntapolitiikassa viettämäni aika on opettanut minulle paljon luottamuksesta. On niitä, joiden sanaan voi varauksetta luottaa. Yhtä paljon on kuitenkin myös ihmisiä, joihin suhtaudun epäilevästi ja varautuneesti. Syynä tähän on tavallisimmin puheiden ja tekojen välinen epäsymmetria. Ihmisen sanaan pitää pystyä lähtökohtaisesti luottamaan. Tämä on minulle henkilökohtaisesti tärkeää, eikä politiikka tee asiassa poikkeusta. Liian usein olen kuitenkin törmännyt tilanteisiin, jossa aiemmin sanotusta tai luvatusta ei enää pidetä kiinni. Tämä tuo ihmisten keskinäisiin suhteisiin turvattomuutta ja heikentää edellytyksiä yhteisten asioiden hoitamiseen.

Luottamuksen rakoilemisesta kertoo myös paljon se, että osapuolten sanomisia vääristellään ja vähätellään julkisuudessa. Julkisuus sinällään on ehdottoman hyvä juttu. Se lisää avoimuutta ja osallistaa ihmisiä poliittisen päätöksenteon prosesseihin. Mitä enemmän asioista tiedotetaan, sitä paremmin kaikki tietävät missä mennään. Salailu ja suhmurointi taas kasvattavat epävarmuutta ja voimistavat huhupuheiden tulvaa. Jos politiikkaa aikoo tehdä menestyksekkäästi, on ymmärrettävä keille sitä tehdään ja miksi ne ihmiset, joita politiikka koskettaa, tulee ottaa politiikan tekemiseen mukaan. Demokratia on kansan- ei harvainvaltaa.

En suvaitse enkä tule koskaan suvaitsemaan sitä, että minusta, tai liioin muista poliitikoista, puhutaan henkilökohtaista pahaa. Yhtä suuresti tuomitsen sen, että julkisuudessa lietsotaan yksipuolisen kielteistä mielikuvaa jostakin yksittäisestä poliitikosta tai hänen toiminnastaan. En pidä Anne Bernerin tai Juha Sipilän politiikasta. Henkilökohtaisesti en heitä tunne. Keskustan Jouni Ovaska on ystäväni, mutta heidän puolueensa hallituspolitiikka on oman katsantoni mukaan paikoin karmaisevaa seurattavaa. No offense, Jouni 😉

Teen politiikkaa kokonaisvaltaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että politikkominäni ja siviiliminäni eivät ratkaisevalla tavalla eroa toisistaan. Haluan uskoa, että minuun voi luottaa. Luottamus kulkee kuitenkin kahteen suuntaan, parhaimmillaan se on dialogista. Dialogisuus merkitsee sitä, että ihminen ja keskustelukumppani kohdataan vertaisena. Luottamus taas palautuu keskinäiseen kunnioitukseen, avoimuuteen ja tahtoon löytää yhteistä maaperää keskusteluille, vaikka arvot olisivatkin erilaiset.  

Mikäli luottamusta ei ole, ei ole myöskään mahdollisuutta tehdä politiikkaa tavalla, josta kaikki hyötyisivät. Macchiavellismille tyypillinen voimapolitiikka, jossa menestystä tavoitellaan ilman minkäänlaisia minkäänlaisia moraaliperiaatteita ja jossa tarkoitus pyhittää kaikki keinot, ei kuulu repertuaarini. En liioin pysty rakentamaan luottamusta niihin poliitikkoihin, jotka väheksyvät nuorempiaan, kokemattomampiaan tai heikompiaan puhumattakaan niistä, jotka osaavat argumentoida asiallisesti ja vakuuttavasti. Ihanteenani on ns. deliberatiivinen demokratia eli keskusteleva demokratia, jossa julkinen keskustelu on suuressa roolissa ja jossa edellytetään yhdenvertaista mielipiteiden huomioon ottamista kaikilta asianosaisilta väestöryhmiltä. Tämä on itselleni luonnollinen valinta, koska se on demokratian muodoista se, jossa edellytetään tavallistakin korkeampaa luottamusta.

Uskoni politiikkaan on ollut koetuksella moneen otteeseen. Yksittäisten politiikkojen kohdalla voi sanoa luottamuksen jo menneen, kenties korjaamattomaan kuntoon. Ihmisiin luotan silti edelleen vahvasti. Heitä varten (ja toivottavasti myös heidän kanssaan) politiikkaa tehdään.