Kulttuuri on terveen kansallisen itsetunnon perusta

Kulttuuri on jäänyt käynnissä olevissa vaaleissa maahanmuuton, ilmastonmuutoksen ja koulutuksen kaltaisten puheenaiheiden varjoon. Tämä on valitettavaa, sillä kulttuurista ja sen arvostuksesta pitäisi puhua isolla äänellä.
Olen paljon kirjoittanut ns. nationalismin myytistä ja siitä, miten unohdamme olevamme ensisijaisesti ihmisiä ja vasta toissijaisesti jonkin kansallisuuden ja kulttuurin jäseniä. En kuitenkaan halua mitätöidä meidän suomalaisten tunnetta siitä, että olemme osa kansallisesti yhtenäistä ja emotionaalisesti koskettavaa kertomusta. Oman kulttuurin vaaliminen ja tunteminen on upea asia, mutta sen ei soisi johtavan kulttuuriseen ylemmyyteen.
Minulla on ollut onni nauttia kasvatuksesta, jossa on ollut tarjolla kulttuurisia virikkeitä: museoita, taidetta, teatteriesityksiä, tanssia, oopperaa – monipuolisesti milloin mitäkin. Ei liene yllätys, että kulttuurin arvostaminen on yhteydessä koulutuksen arvostamiseen. Koulutus opettaa meitä olemaan paitsi uteliaita ja ennakkoluulottomia myös tuntemaan eri kulttuureja ja niiden erityispiirteitä. On erittäin tärkeää, että erityisesti lapset ja nuoret saavat tarvitsemansa tiedot, taidot ja ymmärryksen niin omasta, eurooppalaisista kuin muistakin kulttuureista.
Suomalaisina olemme osa myös eurooppalaista kulttuuriperintöä. Silti valitettavan harva tuntee mielestäni riittävästi esimerkiksi Euroopan kulttuurihistoriaa ja oman eurooppalaisuutensa juuria. Eipä silti, yhtä huonosti vaikutamme tuntevamme myös oman suomalaisen kulttuurimme historiallisia taustoja. Kouluissakin kulttuuriperinnön opetus jää helposti muiden oppisisältöjen jalkoihin. Liian moni suomalainen ei myöskään milloinkaan pääse tai hakeudu kosketuksiin itselleen vieraan kulttuurin kanssa matkustamalla tai erilaisten ystävyyksien myötä, vaan elävät kulttuurisen ahdasmielisyyden umpiossa koko elämänsä.
Politiikassa pitäisi pitää kulttuurin puolia ainakin siten, että taiteen ja kulttuurin rahoitus olisi turvattu. Taiteilijoiden ja kulttuurialan työntekijöiden toimeentulo on herättynyt täysin aiheellisesti huolta. Työllistyminen on epävarmaa ja korvaukset tehdystä työstä usein vaatimattomia. Keinoja tilanteen korjaamiseksi on kuitenkin olemassa. Kulttuurin rahoitusta pitäisi myös isossa kuvassa lisätä. Olisi syytä harkita ns. prosenttiperiaatetta, jonka tavoitteena on laajentaa taiteen rahoituspohjaa sekä parantaa taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta. Itse kannatan periaatetta lämpimästi.
Maailma muuttuu, taiteen sisällöt ja alustat digitalisoituvat, kulttuurit globalisoituvat ja sulautuvat toisiinsa. Oma kulttuurisesti omaleimainen identiteettimme tai pikemminkin sen ydin kuitenkin säilyy. Suomalaisuudesta on murrosten keskellä siten syytä olla ylpeä, olemmehan lopulta varsin aikaansaavaa ja hyväntahtoista väkeä. Samanaikaisesti on kuitenkin oltava ylpeitä myös yhteisistä eurooppalaisista arvoista ja saavutuksista. Lisäksi on tiedostettava, että ihmisinä meitä yhdistää useampi tekijä kuin erottaa.