Kansallinen politiikka on kansainvälistä politiikkaa 

Suomi on osa kansainvälistä yhteisöä, eikä voi kapertyä sisäänpäin. Isot globaalit uhkakuvat ja niiden ratkaisut, ilmastonmuutos, teknologinen murros ja kansainvälinen turvallisuus, edellyttävät valtioiden välistä yhteistyötä ja vuoropuhelua. Suomen on oltava kansainvälisillä areenoilla aktiivinen ja omissa toimissaan esimerkillinen.

Eduskuntavaaleissa on tyypillistä keskittyä puhumaan omaa maata koskevista asioista. Itse kuitenkin kummeksun ajatusta, että kansainvälinen politiikka olisi tulevista vaaleista jotenkin irrallaan. Päinvastoin. Kaikki vaaleissa esiin nousseet isot teemat maahanmuutosta ja ilmastonmuutoksesta työvoima- ja turvallisuuspolitiikkaan ovat ennen kaikkea sidoksissa valtioiden väliseen yhteistyöhön.
Historiantutkija Yuval Noah Harari on muistuttanut, että vaaleissa on maasta riippumatta tärkeä nostaa esiin kolme maailmaa ja sen tulevaisuutta suuresti uhkaavaa tekijää: ilmastonmuutos, teknologinen murros ja ydinaseet. Ilmastonmuutoksesta on Suomessa vihdoin alettukin puhumaan. Ilmastotaistelu voitetaan tai hävitään yhdessä ihmiskunnan muodostamassa rintamassa. Suomen rooli on näyttää esimerkkiä ja tehdä kansainvälisillä poliittisilla areenoilla voitavansa. Kuinka moni on kuitenkaan törmännyt eduskuntavaalien alla kahteen jälkimmäisistä?
Teknologisella murroksella tarkoitetaan automatisaation, robotisaation ja tekoälyn odottamattoman nopeaa ja yhteiskunnat mullistavaa kehitystä. Murros tulee Hararin mukaan lisäämään hyvinvointia, mutta samalla kasvattamaan eriarvoisuuden kasvun ja teknologian väärinkäytösten riskejä. Kun koneet toden teolla ottavat hoitaakseen ensin matalan kompetenssin työt ja myöhemmin myös vaativampia työtehtäviä, on massatyöttömyyden uhka todellinen. Tässä kohdin demokraattiset yhteiskuntajärjestykset joutuvat todelliseen testiin.
Ilmastonmuutoksellisten ja teknologisten uhkien ohella ydinaseisiin liittyvän sotilaallisen eskaloitumisen vaara on suuri. Chicagossa sijaitseva symbolinen tuomiopäivän kello, joka kuvastaa tutkijoiden luomaa tilannekuvaa maailman turvallisuustilanteesta, on kaksi minuuttia vajaa kaksitoista. Epävarmuus kansainvälisessä turvallisuusilmapiirissä on siis lisääntynyt. Tämä pitää myös kotoisessa vaalikamppailussamme tiedostaa ilman, että se tarkoittaisi nykyisestä sotilaallisesta puolueettomuuslinjasta luopumista.
On mielestäni kyseenalaista esittää, että kansallisessa politiikassa tulisi keskittyä ratkomaan vain ja yksinomaan suomalaisten ongelmia. Pikemminkin olisi tärkeää alkaa korostamaan uudenlaisen ylikansallisen yhteistyön välttämättömyyttä ja aikaa, joka huomioisi koko ihmiskuntaa ja sen etua ajavat intressit.