Hyvä yhteiskunta rakentuu solidaarisuudelle

Solidaarisuuden tulee olla politiikan kovaa ydintä. Ilman solidaarisuutta emme onnistu rakentamaan kestävää, tasa-arvoista tai ihmisoikeuksia kunnioittavaa yhteiskuntajärjestystä. Solidaarisuutta tarvitaan myös kapitalismin onnistuneeseen toteuttamiseen. Tätä on hyvä pohtia hetkellä, jolloin vietetään ihmisoikeuksien 70-vuotista taivalta ja globaalia nykytilaa.

Eilen tiistaina 10.12. vietettiin ihmisoikeuksien 70-vuotispäivää. Minua päivä muistutti myös solidaarisuuden hengestä ja kansainvälisen solidaarisuuden välttämättömyydestä.

Solidaarisuus on yhteisvastuullisuutta. Näin kirjoittaa Juha Sihvola kirjassaan Maailmankansalaisen uskonto. Solidaarisuudessa yksittäiset ihmiset ovat motivoituneita toimimaan yhteisen hyvä puolesta pelkäämättä menettävänsä itse samalla omaa etuaan. Politiikassa usein solidaarisuus ja oman edun tavoittelu asetetaan tarpeettomasti vastakkain. Uskon Sihvosen tavoin, ettei tällaiselle vastakkainasettelulle ole perusteita. Päinvastoin, solidaarisuutta tarvitaan, jotta voidaan vahvistaa yksilön omanarvontuntoa ja luoda edellytyksiä kantaa vastuuta omasta elämästä.

Erityisen puhuttelevaksi koen kohdan, jossa Sihvola rinnastaa solidaarisuuden sellaiseksi humanistikseksi kulttuuriksi ja elämänasenteeksi, joka ”edistää kriittistä ajattelua, inhimillisen moninaisuuden kunnioitusta sekä vastuullista myötätuntoa”. Samalla se tulee vastustaneeksi sokeaa voitontavoittelua ja taloudellisen kasvun yksipuolisia vaatimuksia. Kuvaus on puhuttelevuudessaan myös tarkka.

Kapitalismin kannattajat eivät Sihvosen mukaan vaikuta oivaltaneen, että kapitalismi ilman solidaarisuutta on tuomittu epäonnistumaan. Sen sijaan, että yhteiskunnan solidaarisuutta ylläpitäviä poliittisia rakenteita heikennetään, tulisi niitä pikemminkin vahvistaa; näin myös kapitalismin hyvät puolet voisivat palvella paremmin ja tehokkaammin isompaa joukkoa ihmisiä. Nyt kapitalismi hyödyttää vain pientä osaa ihmisistä ja tuottaa heikoimmille ”riistoa, väkivaltaa ja inhimillisten mahdollisuuksien tuhlaamista”.

Globaali solidaarisuus on mahdollista. Olemme todistaneet suomalaisen hyvinvointivaltion synnyn ja osoittaneet, miten demokratiaa, ihmisoikeuksia ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ihanteita vaalimalla yhteiskunnat voivat kehittyä ja jalostua. Solidaarisuutta on kuitenkin toteutettava globaalisti, olkoonkin, että se voi olla haastavaa johtuen psykologisista rajoitteistamme.

Tarvitsemme ihmisoikeuksia enemmän kuin koskaan. Tämän ohella tarvitsemme solidaarisuuden ihmisiä ja yhteiskuntia koossa pitävää tunnesidettä ja yhteyttä, joka tarvittaessa suojelee myös myrkyllisiä ja repiviä aatteita ja ihmisiä erottelevia voimia vastaan.