Hallituksen koulutuspolitiikka ei vakuuta

Me opettajat olemme syystäkin väsyneitä, tyytymättömiä ja turhautuneita nykyhallituksen koulutuspoliittiseen toikkarointiin. Kasvatuksen ja koulutuksen kenttää on nykyhallituksen toimesta reformoitu eli uudistettu ja annettu samalla ymmärtää, että kaikki tämä uudistaminen on suomalaiselle yhteiskunnalle hyväksi ja äärimmäisen tarpeellista. Se, mitä on unohdettu tai jätetty tietoisesti kertomatta, liittyy uudistamisen taustalla vaikuttaviin ideologisiin intresseihin ja siihen, mitä seurauksia tästä uudistamisinnokkuudesta on aiheutunut. Reformaation sijaan olisikin paikallaan puhua jopa kasvatuksen ja koulutuksen purkutalkoista.

Suomessa on vahva konsensus koulusta sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisten koulutusmahdollisuuksien takaajana. Merkittävä enemmistö suomalaisista ei halua leikata koulutusmenoista, sillä osaaminen nähdään elintärkeäksi osaksi hyvinvointiyhteiskunnan ydintä. Nykyhallituksen perusteellinen uudistamisohjelma ryyditettynä mittavilla leikkauspäätöksillä onkin herättänyt aiheellista paheksuntaa, jopa tyrmistystä. Leikkausten naamiointi uudistusretoriikaksi on paljastunut bluffiksi. Opettajana minua suututtaa lisäksi poliittisten puheiden ja tekojen ristiriitaisuus; pääministerimme esimerkiksi esittää ammatilliselle puolelle lisää opettajaresurssia vain äänestääkseen seuraavassa hetkessä lisäyksiä vastaan .

Isossa kuvassa kasvatusajattelua ovat alkaneet hallita globaalin kapitalismin lainalaisuudet, budjettikuri ja talouspuhe. Sen sijaan, että nykyhallitus olisi pitänyt huolta koulutuksen perusrahoituksesta, on päätetty panostaa erilaisiin sekalaisiin kärkihankkeisiin, digitalisaatioon ja työelämäyhteyksiin. Lopputulos on osoittautumassa flopiksi. Koulujen välinen eriarvoisuus on kasvussa eikä toimia sen pysäyttämiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi ole näköpiirissä.

Kehittäminen ei ole yksioikoisen huono asia. Tarvitaan kuitenkin malttia ja määrärahoja. Sipilän hallituksen koulutuspolitiikassa molemmat näistä tuntuvat unohtuneen.

Nykyhallitus on uudistusvimmassaan yhtäältä epäonnistunut kuulemaan koulun arjen parhaita tuntijoita eli opettajia ja (kasvatus)tieteen asiantuntijoita. Toisaalta siltä on myös unohtunut, ettei koulua voi tai saa valjastaa talouskasvun, kilpailukyvyn tai yrityselämän palvelukseen. Koulun perustehtävä kun on tyystin toisaalla. Toivon mukaan suomalaiset antavat leikkauspolitiikan kestämättömyydestä ja opettajien ja koulutuksen väheksynnästä nykyhallitukselle muistutuksen – viimeistään ensi kevään eduskuntavaaleissa.