Ekologinen sivistys kasvatuksen keskiöön

Hämeen Sanomissa 3.12. julkaistu teksti käsittelee ekologisen sisivtyksen kasvatuksellista merkitystä ja tarpeellisuutta. Opettajien vastuu ekologisen tietoisuuden ja kestävän luontosuhteen vahvistamisesta on suuri, ja tuota vastuuta tulee alkaa kantamaan. Kasvatusajattelua on myös isommin ravisteltava ja kouluissa alettava keskittymään entistä vahvemmin moraalikasvatuksellisten tavoitteiden edistämiseen.

Kasvatuksesta käydyissä keskusteluissa on viime aikoina keskitytty väittelemään digitalisaatiosta, pedagogisista ihanteista ja erilaisista oppimisen muotivirtauksista. Selvästi vähemmälle on jäänyt kasvatuksen perusteiden filosofisempi pohdinta. Kasvatustieteen professori Veli-Matti Värriltä julkaistiin vastikään kirja Kasvatus ekokriisin aikakaudella, jonka jokaisen kasvatuksen alalla toimivan ja kasvatuspoliittista vallankäyttöä harjoittavan ihmisen tulisi lukea. Kirjassaan Värri kritisoi vallitsevaa kasvatusajattelua heikoksi, pinnalliseksi ja hajautuneeksi. Vanhemmilla, opettajilla ja kasvatusinstituutioilla (sekä yhteiskunnalla laajemmin) vaikuttaa olevan hakusessa kasvatuksen punainen lanka.

Värri kehottaa viipymättä siirtämään kasvatuksen painopistettä ekologisesti kestämättömän elämänmuodon ylläpitämisestä sen uudistamiseen. Nyt on kasvattajien viimeinen hetki tulla tietoisiksi globaalisti syventyvästä ekokriisistä ja roolistaan sen torjujina. Tämä kuitenkin edellyttää myös radikaalia kasvatuksen arvojen ja ihanteiden uudelleen tarkastelua. Nykyisellään opettajat eivät esimerkiksi ole täysin ymmärtäneet tai halunneet purkaa työhönsä liittyvää kytköstä ekologisesti vahingolliseen kulutuskapitalismiin.

Opettajana olen jatkuvasti tekemisissä opetuksen digitalisoitumisen, avoimien oppimisympäristöjen ja yksilöllisen oppimisen kaltaisten teemojen kanssa. Lisäksi olen kouluttautumassa digitaalisen opetuksen ja oppimisen asiantuntijaksi. Mikään ei kuitenkaan koulumaailmassa huoleta minua yhtä suuresti kuin se, etteivät kasvattajat, opettajat tai poliitikot tunnu suhtautuvan riittävän suurella vakavuudella ilmastonmuutoksen ja teknologisen murroksen mukanaan tuomiin uhkakuviin. Koulu ajatellaan myös liian herkästi paikaksi, jossa ei ole tilaa yhteiskunnallisen muutoksen edistämiselle. Tämä lisää riskiä siihen, etteivät kasvattajat tosiasiallisesti ole ratkaisemassa vaan ylläpitämässä aikamme merkittävimpiä ongelmia.

Värri katsoo, että kasvatuksen keskiöön on nostettava ekologisen sivistyksen ihanne. Lapsille ja nuorille tulee välittää tulevaisuudenuskoa ja heidän moraalista selkärankaansa ja vastuuntuntoaan tulee vahvistaa. Nyt kasvatuksessa tunnutaan keskitettävän energiaa täysin epäolennaisiin asioihin. Tilannetta ei toki helpota se, että merkittävä osa poliittisista päättäjistä väheksyy kasvatukseen tehtävien suorien taloudellisten panostusten merkitystä ja haluaa tehdä kasvatuksesta puhtaasti työelämää ja talouden kilpailukykyä edistävää kilpailutoimintaa. Käsittämätöntä.

Oppilaiden lisääntynyt tuen tarve, väsymys, stressi, motivaatio-ongelmat ja kouluviihtymättömyys ovat kaikki suomalaisen koulujärjestelmän haasteita, joihin tarvitaan pikaisia toimenpiteitä. Suurimmat muutostarpeet ovat kuitenkin kasvatusajattelussamme ja nykyisessä elämänmuodossamme. Meillä opettajilla ja maamme kouluilla on näiden välttämättömien muutosten edistämisessä edelleen paljon parannettavaa.